Isätyötä tekevät kokoontuivat Jyväskylässä: sekä hyvin toimivia käytäntöjä että palveluaukkoja tunnistettiin

Isän näköinen -hanke kutsui joulukuussa koolle isätyötä eri muodoissa Jyvässeudulla tekeviä tahoja. Ensimmäiseen tässä muodossa toteutettuun tapaamiseen tuli mukaan 11 perheiden ja isien parissa työskentelevää innostunutta; he edustivat korkea-asteen oppilaitoksia, kuntaa, seurakuntaa, järjestöjä ja hankkeita. Yhteisiä lähtökohtia ja ajankohtaisia tarpeita löytyi useita. Lasten tukemisessa onnistutaan keskeisesti vanhemmuuden tukemisen kautta, ja siinä ovat tärkeitä sekä äidin … Jatka artikkelin Isätyötä tekevät kokoontuivat Jyväskylässä: sekä hyvin toimivia käytäntöjä että palveluaukkoja tunnistettiin lukemista